Ruuti läpäisi kasvatus- ja kuntoutuskoiratestin

Soldalens Ronja Rövarsdotter eli Ruuti läpäisi kasvatus- ja kuntoutuskoiratestin loistavin arvosteluin, onnea Tiina ja Ruuti!

Ruutin tarina:

Soldalens Ronja Rövarsdotter eli Ruuti tuli minulle hiukan yli kaksi vuotta sitten. Alun perin kerroin Marinalle haaveestani löytää labradorinnoutaja, joka voisi työskennellä kanssani luokassa. Työskentelen luokanopettajana ja olen käynyt Jyväskylän ammattikorkeakoulun täydennyskoulutuksen Koira kasvatus- ja kuntoutustyössä. Ruutin pentue sitten valikoitui mahdollisesti sopivana varsinkin emän osoittamien luonteenpiirteiden vuoksi. Ruuti elää minulla tavallista koiranelämää toisen koirani ja muiden koirakaverien kanssa, mutta sitä on alusta asti sosiaalistettu ja koulutettu nimenomaan koulussa työskentelyä ajatellen. Ruuti sai pentuna tulla tutustumaan ja harjoittelemaan luokkaani. Saimme vähän liikaakin julkisuutta, kun Ruuti esiintyi paikallislehdessä ja ylen aamu-uutisissa ja vähän muuallakin. Hän on oppilaiden kanssa mielellään ja oppilaat ovat Ruutista kovasti innoissaan. Korona-aika on vaikeuttanut Ruutin koulussa olemista ja hän on lähinnä ollutkin metsäretkillä mukana. Lisäksi Ruutilta jouduttiin leikkaamaan eturistiside. Ilmeisesti hyppi vähän liian korkeilta kiviltä alas.

Nyt saavutimme tärkeän etapin, kun Ruuti läpäisi kasvatus-ja kuntoutuskoirille tarkoitetun testin loistavin arvosteluin. Hänellä on nyt tähän työhön tarvittava virallinen lupa. Olen testin suorittamisesta Ruutista todella ylpeä ja onnellinen siitä, että kaikki työ hänen kanssaan johti toivottuun lopputulokseen. Kiitos myös kasvattajille!

Tiina